08/10/2012
KURKISTUS SAUNAAN
Tästä kolmen neliön kopista löytyy monen monta ruutupaperille hahmoteltua ja myöhemmin rytättyä suunnitelmaa. Piirsin saunaamme pitkään ja hartaasti, päätyen lopulta mustaan sormipanelointiin ja tervaleppälauteisiin. Alalauteen puhkaisee Harvian Kivi-kiuas, jonka taustaseinä vuorattiin mustalla kvartsiitilla.
Voi hitto, että on hankala kuvitella kokonaisuutta valmiina suunnitteluvaiheessa. Halusin tumman ja hämyisän saunan, vaikka tilaa ei ollutkaan kuin pienen löylyhuoneen verran. Pelkäsin ahtaanpaikankammoissani pahinta, mutta lopputulos on varsin tilava kahdelle. Neljäkin saunoo näillä lauteilla vielä ihan sopuisasti.
Myös pienin perheenjäsenemme on löytänyt lauteille. Tämä löylyjä ja vettä inhoava hiippailija tosin vierailee saunassa vain harvakseltaan, sillä mamman antamat kissapesut saavat ukkelin suunniltaan.




Aivan ihana! Meilläkin oli edellisessä mustaa sormipaneelia seinillä, tykkäsin.
ReplyDeleteKiitos! Miellyttää kyllä meilläkin kovasti tämä sormiversio. :)
Deletetykkään:)meillä on myös musta sauna ja just viimeksi siellä istuessani ajattelin että tämä on kyllä niin ihana varsinkin kun illat on jo pimeitä niin siellä on niin tunnelmallista.me tosin käsiteltiin lauteet myös mustiksi mut meillä ei ookaan tervaleppää lauteet:)kaikin puolin ihana sauna(kin) teillä!
ReplyDeleteKiva kuulla! :) Nimenomaan tunnemallista tummaa hain. Kokomustakin on varmasti hieno!
DeleteAivan ihana sauna! Kyllä siellä kelpaa köllötellä :)
ReplyDeleteKelepaa kelepaa! :) Löylyt maistuu tähänastisen saunattoman asumisen jälkeen.
DeleteNiin kaunis sauna! <3 Tuosta sormipaneelista tykkään oikein erityisesti! Kontrasti tumman ja vaalean välillä on oikein onnistunut ja kaunis.
ReplyDeleteKiitos CB. <3
DeleteVaihdoitteko itse tuohon oveen tuon nupin? Pienestä voi tyylikkyys kiinni. Teillä kyllä hieno kokonaisuus. Oman saunan oven peruspuunuppi ei oikein muuhun tyyliin passaa...
ReplyDeleteTämä nuppi oli ovessa vakiona. Mutta on muuten hyvä pieni tuunausidea vaihtaa nuppi uuteen. Nuilla pikku vimpstaakkeleilla voi tosiaan saada ihan kokonaan uuden ilmeen aikaan.
DeleteUpea sauna! :) Tykkään tumman seinäpaneelin ja vaaleaa puuta olevien lauteiden yhdistelmästä, ihanan hämyisää tunnelmaa olematta liian synkkää ja tummaa. :)
ReplyDeleteKauniisti kuvailtu! Kiitos. <3
DeleteUpea sauna!
ReplyDeleteKiitti! :)
DeleteOnpa hieno tuo sormipanelointi!ja muutenkin tyylikäs kokonaisuus :)
ReplyDeletet.heidi
Kiitos Heidi!
DeleteIhana sauna! Juuri sopiva yhdistelmä tummaa ja vaaleaa panelointia, ja muutenkin yksinkertaisen tyylikäs kokonaisuus! :)
ReplyDeleteKiitos! Pelkäsin ensin tervalepäin keltaisuutta/punaisuutta, mutta hyvin passaa mustan kanssa yksiin.
DeleteTyylikäs sauna. Sormipaneeli on hieno, haaveilin sellaisesta meillekin, mut lopulta päädyttiin toisenlaiseen ratkaisuun. Mustana moderni :)
ReplyDeleteNimenomaan mustana! Muun värisiin en lämmennyt olleskaan. Leveät paneloinnit oli itsellä toisena vaihtoehtona, nekin niiiiin hienoja.
DeleteUpea sauna! Musta sormipaneeli on ihanaa!
ReplyDeleteKiitos Esme! Niin on!
DeleteOi kun on kaunis!! <3 Ihana! Ja tosi tyylikäs. Niin ja taas kerran, ihania sun ottamat kuvat! Sä osaat kyllä myös valokuvata hiton hyvin. :)
ReplyDeleteOi. Kiitti Monttu. Piristävä kommentti. <3
DeleteOnpas ihania kuvia :)! Miten saat nuo kaksi kuvaa tuollain vierekkäin? Kun en itse onnistunut saamaan niitä, paitsi sellaisella isolla raolla..? Ja meillä on mökin saunassa samaa laattaa kiukaan takana kuin teilläkin :)!
ReplyDeleteSiirrän ne kuvankäsittelyohjelmassa vierekkäin, Bloggerissa melko toivotonta puuhaa. Suosittelen lämpimästi. :-)
DeleteIhanat nuo sormipaneelit! Olen jo vähän kyllästynyt mustiin saunoihin, mutta tämä oli kyllä virkistävä poikkeus. :)
ReplyDeleteSamoin, meinasi jo suunnitteluvaiheessa tulla mustat saunat korvista ja ikkunoista, mutta tuohon sormipaneeliin ihastuin niin päätäpahkaa, että se sitten lopulta valikoitui kuitenkin materiaaliksi. Tervaleppä raikastaa kokonaisuuden aika tehokkaasti. :) Kiitos, ihanasti sanottu.
DeleteJuuri suunnittelin vanhemmilleni kesämökin laajennukseen hyvin pitkälti samanhenkisen saunan. :) Kauniilta näyttää teillä! Mustat saunan seinät ovat ihan parhaat.
ReplyDeleteAijjaa! :) Mahtanee olla hieno suunnitelma. ;) Kiitos. <3
Deletevau mikä sauna! meillä ei oo saunaa, eikä kyllä miehen kans edes olla mitään saunojia mut tollasessa mäkin viihtyisin, voisin jopa alkaa saunoa enemmän :)
ReplyDeleteHehe, kiitos. :) Olen juurikin löytänyt sisäisen saunojani ensimmäisen oman saunan myötä. :))
DeleteIhana ihana sauna! Upea! Lisää vain näitä kotiesittelyjä, kiitos!
ReplyDeleteTilaus vastaanotettu! ;)
DeleteTuosta tuli joka ikisen rutatun suunnitelman arvoinen! Aivan tajuttoman kaunis sauna. <3
ReplyDeleteJa ihana, ihana Tassu, kun on uskaltautunut vilahtamaan saunaan... ;)
Kiitosta Image! Tassumies tuli kuvauksiin kekkuloimaan. :) "Mamma, mitä puuhaat täällä?" Uskomattoman utelias kaveri.
Deleteupea sauna! onko teillä mitään lamppua siellä?
ReplyDeleteKiitos! Meillä on kuituvalot, joista asennettiin osa osoittaamaan selkänojasta ylöspäin ja osa kiukaan taakse lauteesta ylöspäin (yksi valokiila näkyykin tuossa kiuaskuvassa). Lisäksi on eri katkaisimessa siivousvalo lauteiden alla.
DeleteOMG siis aivan täydellinen!!! pehmoinen kisuherra on piste iin päälle! <3
ReplyDeletemiaut meidän raitaisilta :)
Voi kiitos! :) Lämmittää mieltä. Kisuherra on kaiken a ja o. ;) Takaisin Tassumieheltä sinne!
DeleteNyt tuli saunaa ikävä. Pitäisiköhän rempata tuonne meidän vaatehuoneeseen (missä me kyllä nukutaan tällä hetkellä XD) pieni sauna. Siinä ois just nelisen neliötä tilaa... Ois nää natiivit aika ihmeissään :D
ReplyDeleteNo vähänhän tuo kompaktilta kuulostaa, mutta mikä jottei. :,D Saunassa on nukuttu ja synnytetty Suomessa iät ja ajat. Näytä niille!
DeleteUpein koskaan näkemäni sauna :) !
ReplyDeleteOi, kiitti! :-)
Delete