-->

Pages

29/10/2012

PIMEÄN MAANANTAIN PELASTAJAT




Jäin kotitekoisten hampurilaisten koukkuun reilu viikko sitten. En voinut tänään(kään) vastustaa kaupassa cheddarjuuston viettelystä. Saakelin seireenit. Sen tietää, kun menee ihan väsyneenä ja nälissään kauppaan. Mutta oli ne hyviä! Mukavaa purtavaa muuten niin aneemiseen maanantaihin.  

Toinen syksyisten iltojen piristäjä on jättimukista nautittu hunajatee. Lahjaksi saatua luomuhunajaa sekoitettuna mieluiten Lady Greyhin tai sitruunateehen. Tätä herkkua voi onneksi nauttia hieman keveämmällä omatunnolla.

Toivottavasti siellä on alkanut uusi viikko lupsakkaasti. Kohta on jo marraskuu, ei mitää tolkkua. Tuntuu, että kesä oli eilen.



Muistilista: Kotitekoiset hampurilaiset

Täytteet: salaatti, tomaatti, suolakurkku, punasipuli, ketsuppi, sinappi, majoneesi (Amerikansk Dressing, White), barbeque-kastike (American BBQ-sauce, Hickory), cheddarjuusto.

Pihvit ja sämpylät: rasvaista jauhelihaa (esim. sika-nautaa) > sekoita raakaan jauhelihaan 1-2 hienonnettua sipulia, 1 kananmuna sekä ronskisti rouhittua suolaa ja mustapippuria. Leivo pihveiksi ja paista pannulla muutama minuutti molemmin puolin. Lämmitä lopuksi valmiit hampparisämpylät pannulla rapeiksi.

12 comments :

  1. Replies
    1. Haha, arvasin! :) Mulla on kohta uudestaan nälkä.

      Delete
  2. Oisko noiden hamppisten ohjetta saatavilla? ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lisäsin kauppalistan loppuun. :=)

      Delete
  3. Voi ei, ihan superherkun näköinen tuo hampurilainen ♥

    Tee ja hunaja on ihana herkku! Lämmittää kivasti pimeää syksyä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. ...ja makuinen. :) Niin on, jää aina kesäaikaan aivan paitsioon.

      Delete
  4. Just eilen duunissa puhuttiin tyttojen kanssa, että pitäis tehdä ite hamppareita!
    Tää tuli kuin tilauksesta, thank you :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, mahtavaa! :-) Herkullisia syöminkejä!

      Delete
  5. EIIII!!!!!!

    Nyt mun ON PAKKO saada hamppareita!!!!!
    (raskaana ei kannattais tulla näitä mielitekoja, kun ne ei mee pois muulla kuin sillä mitä tekee mieli :D)

    Kiva blogi, tuunpa paremmalla aikaa tiiraamaan lisää :)

    -Anu-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaha, joo tuo on paha kuva siinä tapauksessa. ;) Kiva, jos tuut! Teretulemast!

      Delete
  6. Poikaystävän tekemät hampparit on parasta ruokaa mitä tiedän! Niin hyvää, nytkin unelmoin niistä... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kotihampparit on kyllä ihan mieletöntä herkkua. Ja pääset vielä valmiiseen pöytään, onnentyttö! ;)

      Delete