






Nyt voi kyllä todeta, että joulufiilis on vallannut aivan kokonaisvaltaisesti! Paperivuokien konvehdit ovat vielä valamatta, sillä Daniel söi kaikki tarvikkeet (1 tummasuklaalevy, 1 valkosuklaalevy ja 4 pätkistä). Muuten alkaa olla valmistelut melkoisen hyvällä mallilla. Jotakin pientä käsityöprojektia on vielä kesken, mutta voiton puolella ollaan niissäkin.Tuo alimman kuvan oliivinvihreä mato on osa joululahjaa, jonka voin esitellä täällä vasta aaton jälkeen. Yksi vakkarilukijani on nimittäin samassa lahjojenjakotilaisuudessa (äiti), enkä halua paljastaa kenenkään lahjarinkiin osallistuvan paketteja ennen pukin tuloa. Sen verran voin kertoa, että käärö on osoitettu suvun pienimmälle hurmurille.
Saatiin muuten naapureilta lahjaksi tänään nuita Fazerin konvehteja. Siinä kun en heti tarttunut toimeen, niin puolen tunnin jälkeen oli jäljellä kaksi karpalosuklaata ja yksi tummasuklaaminttu. Daniel <3.
Hahah, joo ja miehetkö muka EI olisi persoja suklaalle?! Me tehtiin eilen (vähän mattimyöhäsinä) piparkakkupaloauto (ei siis taloa :P) ja koko ajan sai olla valvomassa, ettei kaikki koristeiksi tarkoitetut suklaakarkit kadonneet parempiin suihin. Ihanaa joulua sinne! :)
ReplyDeleteNo niimpä! Meillä ainaki asuu sen luokan suklaabarbaari, ettei oo ennen nähty... Mainio tuo teidän auto. :) Rauhallista joulua takaisin!
Delete:) Tää oli pakko tulla lukeen! / Jaana
ReplyDeleteArvasin! Juuri tämän takia en paljastanut liikaa.
DeleteMä olen viimesen kolmen viikon aikana ostanut niitä isoja paketteja Fazerin sinistä ja Geishaa. Mies on AINA sanonut, että "mä en tykkää makeesta." Ja prkl, AINA ne PAKETIT on PÄIVÄSSÄ syöty! Oikeesti..... Tänään ostin taas kolme pakettia. Katotaa kauan ne säilyy.
ReplyDeleteHahahahaha! :DD Sielläkin on suklaahimot kohillaan. Veikkaan maksimissaan joulupäivää, kun on loppu. Käy huomenna tankkaamassa lisää.
DeleteTerve Kaisa! Tykkäsin sun blogista niin, että ilmoittauduin lukijaksi! Sulla tuntuu olevan rennon varma ote siihen, mitä teet, ja se on miellyttävää ja mielenkiintoista! Mukavaa joulunaikaa!
ReplyDeletet. myös kaksi tummasuklaaminttua muuten tyhjässä rasiassa
No heippa! Kiitos, kauniisti sanottu! Lämmintä joulua myös sinne. <3 ps. ne on ihan hyviä ne suklaamintut! Miks ne jätetään viimeseksi?
DeleteAivan ihana blogi :) Ihanan isoja ja hyvänlaatusia kuvia. Tykkään todella paljon!
ReplyDeleteps ja suloisia maatuskoja :)
Kiitos Emppu! :) Kivaa joulua teille!
DeleteNams, hirvee suklaahimotus tuli heti :) näyttää ihanan tunnelmalliselta, hauskoja kuvia ja ihania lankavuoria. Hyvää Joulua!
ReplyDeleteKiitoa samoin sinne! :) Piti räppästä konvehdeista kuva nopeasti.. eivät nimittäin säilyneet montaa hetkeä tuossa asennossa. :D
Delete