
30/07/2012
INSTAGRAM-KOUKKU

28/07/2012
TAAPEROTAIDETTA SEINÄLLE

Pieni 2-vuotias kummitytön rupsukkaiseni taiteili eilen hienoimmat taulut, mitä olen ikinä omistanut. Kirppikseltä löytyneet kanvastaulupohjat saivat akryylivärejä pintaan hyvin boheemilla tekniikalla - ensin siveltimellä, sitten sormilla ja lopulta kämmenillä ja käsivarsilla. "Hanskat", Elli innostui väritellessään ensin omat kätensä ja sitten vasta taulupohjat. "Tatuointeja", söpöliini kikatteli kiinni jämähtäneistä maalinjäämistä suihkun jälkeen. <3
Kummitädiltä löytyi vain neljää väriä, joten tauluista tuli hieman pakon sanelemana turkooseja. Tämmöiseen lopputulokseen pääsee sekoittamalla mielivaltaisesti sähkönsinistä, kirkkaankeltaista, mustaa ja valkoista. Kuvassa näkyvät vesivärit olivat tylsiä, joten ne diskattiin heti alkuvaiheessa prosessin ulkopuolelle.
Seuraavaksi kiinnitän taulut toisiinsa ja etsin niille hyvän ripustuspaikan vielä tyhjyyttään ammottavilta seiniltä.
27/07/2012
TULIAISET ARVOTTU

Tuliaisarvonnan voitti aiai seuraavalla kivalla kommentilla:
aiai22. heinäkuuta 2012 21.29
Mukana! Tahdon tarjota korteille ja rätille hyvän ja pysyvän kodin luotani. :)
Laitatko aiai sähköpostilla yhteystietojasi osoitteeseen nohomewithoutyou@hotmail.com, niin saan postin perille. Onneaonnea! Hempeitä terveisiä Korkeasaaresta, muistakaa hipsutella toisianne.
26/07/2012
PÖYTÄ PUUSEPÄN VERSTAALTA
Tuli hieno! Kiitos kuuluu Danielin lapsuudenkaverille, jonka yritys Antolainen Design ottaa juuri vankkoja ensiaskeleitaan. Hommia on kuulema jonossa pitkälle ensi syksyyn - eikä kumma, kun jälki on näin hienoa. Jaloiksi ruuvattiin viime syksyn alennusmyynneistä ostetut Hayn Loop-pukkijalat, jotka pitävät ilmestyksen mukavan ilmavana.
Tähän hätään ei löytynyt kuin tämä yksi kuva valmiista pöydästä paikoillaan. Laittelen lisää myöhemmin, sillä nyt lähden parin rakkaustyypin kanssa Korkeasaareen. <3
25/07/2012
KIRPPISSATOA PORVOOSTA


Tilaa oma käsintehty uniikki apina! En! En haluaa apinaa. Tartun mielummin maatuskoihin, lasikippoihin ja kuppeihin sekä pyöreään hienon hienoon peiliin. Nämä löytyivät viime perjantaiselta Porvoon kirppisreissulta, jonka Daniel oli kaikessa hiljaisuudessa suunnitellut pääni ja rahojeni menoksi. No, ei edes kyllä mennyt paljon rahaa. Saksalaisesta lasipurkista maksoin 0,60 €. Kirpputorien etuovet ja päivän muu ohjelma on kuvattuna päivityksessä Täydellinen yllätys. Tuliaisiakin toin mukanani, käy jättämässä puumerkit tänne, jos haluat mukaan arvontaan.
Kerkesin jo aikaisemmin NHWY:n Facebookissa hehkuttaa tuon samaisen päivän Iittala-löytöäni. Laitoin FB-sivulle kuvan kirppispöydästä, jossa nökötti kaksi Tapio-olutlasia a' 5,50 € ja kaksi Aino Aalto -juomalasia yhteishintaan 3 €. Huikeeta! Astiakaappi huuttaa juuri nuita Tapio-sarjan suurimpia jäseniä ja Iittalan verkkokaupassa samaisesta parista saa pulittaa 45 €.
Tässä oli tämä tilbehööripuoli, esittelen myöhemmin hullun kivat huonekalulöydöt. Kuvissa näkyvä sininen posliinimaljakko on aikaisempi kirpparilöytö Tattarisuon antiikkihallilta, käsinmaalattua Arabiaa.
Kaisa NHWY
|
9:32 am
2ND HAND FINDS | ARABIA | KIRPPISLÖYDÖT | MAATUSKA | MALJAKOT | PORVOO | PURKIT 6 Comments so far
2ND HAND FINDS | ARABIA | KIRPPISLÖYDÖT | MAATUSKA | MALJAKOT | PORVOO | PURKIT 6 Comments so far
23/07/2012
BEBE BELLE BAIE








Naapurissa juhlittiin viikonloppuna pienen Ilmari-pojan ristiäisiä. Askartelin minihurmurille kortin vesiväri-inspiraation vallassa ja paketoin lahjaksi kudotun villapuvun viilenevien syysiltojen varalle.
Juhlapäivän upeista pöydän antimista löytyy lisää kuvia päivänsankarin äidin blogista Belle Baie. Niin sööttejä juttuja, että juuri ja juuri raski pistää suuhun. Melkoinen Suhmura leipomaan tuo naapurin täti! Samainen leidi voitti viime lokakuussa Arvostele mun illallinen -ohjelman rukiisilla savusiikaveneillä, karitsalla ja kardemummaisella kaarnikkakakulla. Slurp vaan.
Kutsuin näillä meriiteillä Suvin vierailevaksi tähdeksi tänne omaan blogiini, jakamaan meille jonkun pyörryttävän hyvän herkkureseptin. Odotan innolla, millä annoksella naapuri vastaa haasteeseen.
Kaisa NHWY
|
6:52 pm
ASKARTELU | CRAFTS | KORTIT | PAKETOINTI | VESIVÄRIT | WATERCOLOR 8 Comments so far
ASKARTELU | CRAFTS | KORTIT | PAKETOINTI | VESIVÄRIT | WATERCOLOR 8 Comments so far
22/07/2012
TULIAISARVONTA



Jätä kommenttiboksiin joku kiva viesti, jos haluat olla arpakorissa mukana. Arvon tuliaiset ensi viikon perjantaina.





































